Auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta Mystera-Puiston viheriö on täyttynyt kaiken kirjavista piknik huovista, eväskoreista, edestakaisin kirmaavista lapsista ja hyväntuulista ihmisistä. Iloinen puheensorina kantautuu lempeän kesätuulen saattelemana aivan puiston laitamille asti. Tyhjä runolava on kerännyt uteliaita katseita - Kuka astelee runolavalle ensimmäiseksi, ja millainen on hänen runonsa?                                                                                                                                    

Kovin moni ei kiinnittänyt huomiota kun nuori neito kukkaseppele päässään, kesäinen pellavamekko heilahdellen nousi vaivihkaa lavalle.  

Ei häneltä rohkeutta tai tahtoa puutu, sen hän on näyttänyt niin monessa paikassa jo aiemminkin - mutta tänään hän ottaa uuden askeleen ja lukee itse kirjoittamansa pienen tarinan. 

Neito seisoo lavalla pitkään täyden hiljaisuuden vallitessa, ikään kuin miettien mistä alkaisi, mikä olisi se ensimmäinen ääni tai askel, joka kiinnittäisi yleisön huomion.  Näyttää aivan siltä, kuin tietäisi, että nyt on oikea hetki, enää ei kannata odottaa.                                                             

Hän selvittää kurkkuaan kuin kokenut näyttelijä tai esiintyjä konsanaan, katsoo kohti yleisöä ja taputtaa itselleen. Katseet kääntyvät kohti lavaa ja neito hymyilee helpottuneena. Runo soljuu hänen puhuessaan kuin iloinen pieni puro metsän keskellä ja voi olla, ettei hän muistanut edes hengittää sanojen välissä. 

Raikuvat aplodit täyttävät puiston kun Narri poistuu lavalta. Posket hieman punoittaen. Tyytyväisyys näkyy hänen hymyssään, eikä sitä ole tarve peitellä.