Moni päätyy sivuilleni tarotin vuoksi. Miekkojen maa liittyy tarotissa kommunikaatioon, ajatuksiin, logiikkaan, oikeudenmukaisuuteen, rehellisyyteen ja suoruuteen. Samanaikaisesti miekkojen maa käsittelee surua, pettymyksiä, pelkoa, haavoittuvuutta, salailua, kommunikaation vaikeuksia, epävarmuutta, epärehellisyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Sen monipuolisuus kiinnostaa minua henkilökohtaisesti valtavasti ja usein korteista nouseva viesti liittyy kommunikaatioon, puheeseen. Viime aikoina olen pohtinut, mitä tapahtuu silloin, kun sanat eivät löydy — kun ajatukset ovat olemassa, mutta niiden ilmaiseminen tuntuu vaikealta.
Pohtiessani tänään työtäni ja ennen kaikkea kirjoittamista, mieleeni palasi asia, jota hoin omille lapsilleni varmasti kyllästymiseen asti: sanat ja ymmärrys ovat meille tärkeitä lahjoja. Sanoilla voimme kertoa ajatuksistamme, toiveistamme ja unelmistamme. Niiden avulla voimme tulla kuulluiksi ja ehkä myös ymmärretyiksi.
Viime aikoina omat sanani ovat olleet jumissa. Ei ne sanat, joita kerron muille tai kirjoitan muista, vaan juuri omat sanani. Joskus puhun itselleni, ikään kuin harjoittelisin niitä sanoja, jotka haluaisin sanoa toisille. Mutta aina harjoittelukaan ei auta. Sanat eivät löydy, tai ne juuttuvat kurkkuun, ja kyky ilmaista itseään tuntuu katoavan.
Tällaista tapahtuu varmasti meille kaikille jossain vaiheessa. Pelko siitä, ettei tule ymmärretyksi, voi tehdä sanojen löytämisestä entistä vaikeampaa. Joskus hyvin pienen asian sanominen vaatii suunnattomia ponnistuksia. Ja joskus ne muutamat sanat juuttuvat kiinni, ja tilan täyttää hiljaisuus.
Ei riitä, että löytää sanat päässä pyöriville ajatuksille. Sanojen pitäisi tuntua myös turvallisilta ja rehellisiltä. Vaikka ei tarkoittaisi satuttaa, niin voi silti käydä. Ehkä siksi sanat saattavat jumiutua juuri silloin, kun asialla on eniten merkitystä.
Monet sanat jäävät sanomatta, koska pelkäämme satuttavamme tai tulevamme väärinymmärretyiksi. Joskus väärinymmärrys voi kuitenkin auttaa avaamaan tilannetta. Se voi auttaa löytämään uusia sanoja tai tapoja ilmaista itseään. Sanominen voi olla tärkeää myös silloin, kun vastausta ei tule: sanat pääsevät ulos eivätkä jää pyörimään ajatuksiin loputtomasti. On yhtä tärkeää kuulla itse omat sanansa.
Hiljaisuus voi merkitä monia asioita. Jos itse puhuu avoimesti ja asettaa itsensä likoon, vastassa oleva hiljaisuus voi herättää epävarmuutta, epäselvyyttä tai pelkoa. Puhuja ei aina voi tietää, tuliko edes kuulluksi. Kysyminen voi olla helpointa sille, joka haluaa ymmärtää, mutta sanojen löytäminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta sille, jolta kysytään. Jos on oppinut pelkäämään sitä, ettei tule kuulluksi tai ymmärretyksi, voi olla vaikea kysyäkin — koska pelkää jo valmiiksi, ettei vastausta tule.
Mutta hiljaisuus voi olla myös läsnäolevaa. Silloin katseet, eleet ja ilmeet voivat kertoa, että toinen kuuntelee. Hiljaisuutta voi tunnustella ja miettiä, miltä se tuntuu. Sellaisessa hiljaisuudessa voi löytää oikeita sanoja ja ymmärrystä.
Hiljaisuuttakin voi kuunnella, muttei loputtomasti. Sen merkitys riippuu ihmisestä ja suhteesta: siitä, miltä hiljaisuus tuntuu ja miten sitä tulkitsemme. Myös teot, joihin hiljaisuus johtaa, kertovat paljon. Joskus hiljaisuus satuttaa, vaikka sitä ei olisi tarkoitettu satuttamaan. Joskus taas toinen haluaisi vastata, mutta sanat eivät vain tule.
Siksi olisi tärkeää oppia käyttämään sanoja ilman, että niitä tarvitsee pelätä tai varoa — ja samalla antaa tilaa olla hiljaa ja löytää sanat omaan tahtiin. Minäkin olen joskus hiljaa, vaikka haluaisin vastata. Sanat eivät vain löydy.
Kirjoitan tätä itselleni, koska omat sanani ovat olleet kateissa. Kirjoitan myös niille, joiden sanat takertuvat kurkkuun, niille joista tuntuu, ettei heitä ole kuultu tai ymmärretty, ja niille, jotka jäävät hiljaisuuteen vastaamatta.
Kannustaisin käyttämään keskeneräisiäkin sanoja, jos ne ovat aitoja. Sanojen sanominen voi vaikuttaa sekä puhujaan että kuulijaan, vaikka kommunikaatiossa olisi katkos tai oikeita sanoja ei löytyisi. Aina ei tarvitse odottaa oikeaa hetkeä tai merkkiä toiselta. Joskus on tärkeää ilmaista itsensä, vaikka ei tietäisi, saako vastaukseksi sen, jonka haluaisi kuulla — tai saako vastausta lainkaan.
Samalla on tärkeää kuunnella hiljaisuutta. Sanojen puuttuminen ei aina tarkoita halun puuttumista, mutta hiljaisuuden merkitystä ei voi aina tietää. Ehkä meidän on opeteltava tarjoamaan toisillemme tilaa sekä keskeneräisille sanoille että hiljaisuudelle.
Joskus voi aloittaa sanomalla: “En tiedä, osaanko sanoa tai kirjoittaa tätä oikein, mutta yritän parhaani.” Enempää en voi luvata.
Lisää kommentti
Kommentit