Mikä ihmeen Mystera-Puisto

Julkaistu 31. heinäkuuta 2026 klo 7.33

Jos Tarot-kortti olisikin hahmo – henkilö, niin miten se käyttäytyisi vähän hassussa maailmassa? Aluksi ajatuksena oli tehdä kuvia ja tarinoita, joita olisi helppo lähestyä ja jotka ehkä saisivat hymyn huulille.

Olen oppinut jo kauan sitten itsestäni sen, että ideoita pursuaa toisinaan ovista ja ikkunoista. En aina ole niihin tarttunut, ja monesti on käynyt niin, että olen aloittanut saamatta kuitenkaan mitään valmiiksi. Idea tai halu tehdä oma pakka on kuitenkin ollut mielessä jo todella pitkään, ja "hassummat" kortit ovat pakan parissa puurtamisen myötä syntynyt kevennys. Idea, jota lähdin toteuttamaan.

Aluksi tein tarinoita yksittäisiin kortteihin. Minulla oli mielessä aika tarkka kuva kortista, ja tarina lähti syntymään tämän mielikuvan pohjalta. Yksittäiset tarinat alkoivat kuitenkin keskustella keskenään. Tähti käveli samalla kadulla, jossa Miekkojen ritari oli juuri aiemmin kaahannut skeittilaudallaan kohti puistoa. Puistoa, jonka olemassaolosta en edes minä tiennyt.

Pikkuhiljaa moni muukin hahmo löysi tiensä puiston portille, ja niin syntyi Mystera-Puisto – paikka, jossa Tarot-korttien hahmot viettävät aikaa, ja paikka, jossa tarinat kertovat ainakin pienen osan kortin merkityksestä.

Tarkoituksena ei ole opettaa korttien merkityksiä, eivätkä ne ole yhden, kahden tai kolmen kortin tulkintoja, vaikka tarinoissa usein onkin kaksi tai kolme hahmoa.

Mystera-Puisto ei ole todellinen maailma, vaan se on täysin oman mielikuvitukseni tuotos. Korttien symboliikka on kuitenkin tarinoiden perusta, ja vaikka tarinat ovatkin välillä aivan hölynpölyä, niissä on joskus kuitenkin mukana ripaus järkeäkin.


Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.