Pienet katkot elämässä tulevat usein tarpeeseen. Joskus ne tulevat täysin yllättäen, esimerkiksi ihan tavallisen virusinfektion seurauksena, ja joskus jo ennalta tietää, että pian on aika levätä ja tehdä jotain muuta kuin videoita tai tulkintoja.
Itse kutsun näitä hetkiä pysähdyksiksi. En pidä niitä jumiutumisena enkä edes hidasteena, vaan tarpeellisena taukona. Joskus niiden tarkoitus on antaa itselle tilaa levätä, meditoida ja vaeltaa luonnossa, ja joskus niiden tarkoitus on muistuttaa eräästä erityisen tärkeästä ihmissuhteesta – suhteesta itseen.
Olen huomannut, että monesti suhde itseen jää taka-alalle. Elämän kiireisyys tai pakkotahtisuus vie myös huomion toisaalle. Itse voin tunnustaa, että kiire on joskus minun tapani välttää pysähtymistä. Siitäkin huolimatta, että tiedän, miten tarpeellista se on.
Tällä kertaa pysähdyksen toi kaikille tuttu ja ei niin kovin toivottu vieras – vatsatauti. Siihen ei ole ihmelääkettä, vaan se on sairastettava pois. Ei auta taistella vastaan, vaan on parempi suosiolla painaa pää tyynyyn ja levätä.
Mieli ei kuitenkaan aina suostu lepäämään – silloin, kun ympärillä ei ole muita ärsykkeitä, mieli alkaa työstää sitä, mikä on tärkeää.
Tämän pysähdyksen tarkoitus on nyt selkeästi vahvistaa minun suhdettani itseeni. Ei muihin. Pohdin, miksi tämä nousee nyt tärkeäksi ja mitä en ole huomannut.
Olen ehkä kiinnittänyt liikaa huomiota muihin asioihin: ihmissuhteisiin, kumppanuuteen, työasioihin, yrittäjyyteen ja muiden auttamiseen, ja jättänyt samalla itseni heitteille.
Ajattelen, että suhde itseen ei rakennu pelkästään sillä, että hyväksyy itsensä, vaan sillä, että löytää niitä pieniä asioita, joissa voi kehittää itseään. Ei minun tarvitse olla tämän pysähdyksen jälkeen valmis tai täydellinen, mutta ehkä ihan pikkiriikkisen tiedostavampi ja ystävällisempi myös itselleni.
Pysähdyksen aikana voi myös tehdä sellaisia asioita, jotka tuovat itselle iloa toisella tavalla. Meditointi, piirtäminen eli” tuhertelu” 😄 ja mielen rauhoittaminen ovat minulle myös tärkeitä.
Lisää kommentti
Kommentit